Löysimme pitseriaan ja varmistimme, että sieltä saa
gluteenitonta ruokaa. Tarjoilija kysyi meiltä, olemmeko opiskelijoita ja antoi
meille ruokalistan, joka oli vain sloveniaksi. Hän kuitenkin käänsi ruokasanat
englanniksi. Tilasin itselleni tomaattipastaa, ja Riku otti pitsaa.
| Gluteeniton pasta. :) |
| Rikun pitsassa oli mm. maissia ja cheddarjuustoa. |
Jossain vaiheessa tarjoilija tuli kysymään, että onkos
teillä siis opiskelijakuponkia kännykässänne? Olimme aivan hoomoilasena, että
mitä ihmettä! Kun tarjoilija tajusi tilanteen, hän toi meille ”oikean”
ruokalistan, jossa näkyivät myös hinnat. Vakuuttelimme myös hänelle, että kyllä
meillä on rahaa, millä ateriamme maksaa.
Jos siis joku teistä tietää, miten tällainen
opiskelijakuponki kännykässä toimii, olisi kiva tietää. Kuulostaa kuitenkin
todella kätevältä ja opiskelijaystävälliseltä, mutta emme tietenkään tiedä,
miten se käytännössä toimii. Minkä kautta maksu silloin tapahtuu, onko ruoka
halvempaa kuin tavallisesti vai mistä oikein onkaan kyse?
Ruuan jälkeen pääsimme myös huoneeseemme. Se oli oikein
mukava, kuuden hengen huone, jossa oli oma keittiö ja pesuhuone. Majoittumisen
jälkeen lähdimme kiertelemään Ljubljanan vanhaa kaupunkia. Sade oli sillä
hetkellä laantunut, ja aurinkokin pilkotteli pilvien välistä.
| Vanhakaupunki. |
Kahvilathan ovat täällä jotain ihan omaa luokkaansa, joten
niissä tuli istuttua. Päädyimme yhteen tällaiseen herkkukeitaaseen, ja Riku
ehti juuri juoda kahvinsa, kun taivas taas räjähti. Minulla oli sateenvarjo,
mutta Rikulla ei. Hän kävi ostamassa sellaisen nopeasti kioskista. Kovin
rankkasade kuitenkin laantui jälleen melko nopeasti, eikä meillä hulluilla
suomalaisilla ollut aikomustakaan jättää kaupunkikierrostamme väliin. Illan
hämyssä siirryimme vielä paikalliseen kahvila Cacaoon, josta kysyimme, löytyisikö
jotain gluteenitonta. Ja löytyihän sieltä, suklaakakkua, jossa olikin
mantelipohja! Voi sitä tunnetta!
| Tummat pilvet. |
Täällä Sloveniassa gluteeniton ruokailu on sujunut melko
mutkattomasti. Leipää löytyy kaupasta, valikoimat ovat vähäiset, mutta silti
kuitenkin löytyy. Tarjoilijoille ei asia näytä tuottavan harmia, ja yllättävän
monet tietävätkin ruokavalion, kuten tarjoilijat äsken mainitsemassani
kahvilassa. Muutenkin Slovenia on vaikuttanut melko vauraalta ja vakaalta
maalta. Balkanin sodassa se ei joutunut kärsimään paljon yhtään mitään.
Hintataso on korkeampi kuin esimerkiksi Puolassa tai Bosniassa, mutta kuitenkin
hieman halvempi kuin Suomessa. Kerjäläisiä en ole nähnyt yhtä ainuttakaan, enkä
myöskään muuten Kroatian rantalomakohteissakaan. Enemmän niitä näkyy Jyväskylän
keskustassa kuin täällä. Ja euroilla maksaminen, onhan se aina jotenkin paljon
helpompaa!
Hostellihuoneessamme nukkui meidän lisäksi kaksi muutakin
paria: espanjalainen ja uusiseelantilainen pari. Espanjalaisten kanssa yritimme
jutella, mutta nainen pyöritteli heti käsiään ja takelteli, ettei osaa puhua
englantia. Saimme kuitenkin kerrottua, mistä päin olemme ja että olemme nyt
häämatkallamme. Uusiseelantilaisten kanssa tuli juteltua sitten enemmänkin.
Veikeä juttu sinällään. Itsehän olen aina häpeillyt omaa
englannin kielen taitoani. Jotenkin hävettää puhua natiivien kanssa, ”olenpa
tässä kymmenen vuotta kieltä opiskellut, enkä mä kyllä tätä yhtään osaa”. Mutta
jotenkin nyt alan oikeasti uskomaan siihen käsitykseen, että ulkomaalaisten
mielestä suomalaiset osaavat oikeasti puhua englantia. Sillähän ei ole mitään
väliä, kuinka suomalaisittan sen väännämme. Mutta se on niin äärettömän paljon
enemmän kuin se, että pyöritellään käsiä ja pahoitellaan, että no english. Tai
vielä paljon enemmän kuin se, että seisotaan tuppisuuna eikä edes haluta
kommunikoida ulkomaalaisten kanssa (ei millään pahalla Puolan
juna-asemavirkailijat, mutta olitte te kyllä niin töykeitä ja meidän
suomalaisten silmissä vain äärettömän vanhanaikaisia ja kalkkeutuneita, mutta
eihän se teidän vika voi olla, että synnyitte itäblokkiin ettekä halua oppia
puhumaan englantia).
Mutta niin, onhan se ollut todella hämmentävää, että osaa
puhua miljoona kertaa paremmin englantia kuin monet muut ihmiset Euroopassa.
Onneksi sitten pääsee myös puhumaan niidenkin kanssa, joiden monimutkaisista
lauserakenteista ei ehdi ottaa selvää ei millään. Ettei vain alkaisi nousta
päähän.
Ja siellä me sitten rakkauden kaupungissa kyhjötimme samassa
kapeassa sängyssä, saman ratkaisun tekivät espanjalaiset kollegamme.
Uusiseelantilaiset olivat joko liian ujoja tai halusivat nukkua leveästi, joten
he nukkuivat eri sängyissä.
Eilen aamulla nukuimme pitkään ja lähdimme ostamaan
itsellemme aamupalaa. Torilta mansikoita, paprikoita, tomaattia ja persikoita,
Sparista Rikulle leipää. Ja pakko oli kokeilla maitomaattia!!!
| Hmm, mitenköhän tämä toimii? |
| Sieltä tulee... |
| ... MAITOA! |
Aamupalan jälkeen kiipesimme Ljubljanan linnaan.
Näköalatorni oli suljettu sateen takia, mutta saimme katsoa virtuaaliesityksen
linnan historiasta. Linnan kahvilan alakerrasta löytyi myös ihana häätila!
Menin alakertaan vessaan ja meinasin heti kääntyä takaisin, kun ajattelin, että
nyt menin johonkin väärään paikkaa, tämähän on joku todella hieno paikka!
Myöhemmin siis selvisi, että siellä voi tosiaankin pitää hääjuhlia. Ja olipa
muuten hienot vessat! Olihan Lauttamäen huusseissakin tunnelmaa, mutta vähän
meinasi kylmää meidän sviittimme puuceessä.
| Tällaiseen törmäsin vessareissullani. |
Ja taas taivas räjähti. Enää ei riittänyt sade, vaan sieltä
paiskottiin alas hirveän kokoisia rakeita. Odotimme hetken aikaa sään
laantumista, ja sitten lähdimme katsastamaan karttaan merkittyjä kissing
spoteja. J
Tällaisia paikkoja löysimme.
| Vähän rakeita. |
Aloin olla itse jo aika märkä ja väsynyt, joten menimme
hostellille ja Riku kävi ostaa kaupasta ruokaa. Minua alkoi hirveästi väsyttää
ja epäilin jo, että olin vilustuttanut itseni. Ilta menikin löhöillessä,
illalla kävimme vielä Cacaossa nauttimassa kaakaot. Ja Riku joi vielä illan
lopuksi pinacoladan! Riku kun on koko ajan puhunut, että reilillä pitää sitten
ottaa aurinkoa ja juoda pinacoladaa rannalla. No, olimme sateisessa
Ljubljanassa, ja sääkin hirveän viimainen, mutta tulipahan maistettua…
Mutta miten voisin tiivistää tunnelmat Ljubljanasta, nimensä
mukaisesti rakkauden kaupungista? Se oli kaunis sateellakin. Kyllä, siinä
viimassa oli jotain tunnelmaa (ja ihan oikeasti, siellä oli tosi kylmä). Sateen
alkaessa piti kastua läpimäräksi ja juosta lähimpään kahvilaan lämmittämään
itseään… Sanoin jo monta vuotta sitten Rikulle, että joskus pitää päästä
yhdessä Ljubljanaan, ja nyt tämäkin haave toteutui. Voi vain kysyä, millainen
tuo viehättävä pikkukaupunki olisi auringonpaisteessa?
Mihinkäs sitten matkattaisiin? Alun perin piti lähteä heti
kohti Itävaltaa. Mutta itselleni jäi kyllä sellainen fiilis, että lisää tätä
Sloveniaa! Ja kuulin vinkkiä, että Bled-niminen kaupunki olisi näkemisen
arvoinen. Sinne siis.
Tänä aamuna palautimme huoneemme avaimet, kävimme ostamassa
vähän aamupalaa ja lähdimme junalla Blediin. Ljubljanassa paistoi aamulla
aurinko, kun taas Blediin oli sääennusteen mukaan tulossa sateinen päivä. Vähän
meinasi harmittaa, mutta ajattelin, että eiköhän se Bled mene sateellakin.
Saavuimme Lesce-Bledin juna-asemalle, ja ystävällinen pappa
neuvoi meitä tarkasti, mihin linja-autoon pitää nousta ja missä jäädä pois. Kun
kerroimme hänelle hostellimme nimen, hän ohjasi meidät perille asti! Nämä
ystävälliset paikalliset ovat kyllä aina päivän piriste.
Hostellissa oli todella ystävällinen palvelu ja kyselimmekin
heti, mitä meidän kannattaisi tehdä. Päädyimme siihen, että patikoisimme
luonnonsuojelualueelle, jossa on iso rotko ja vesiputous, ja sen jälkeen
vierailisimme vielä Bledin linnassa. Lähdimme heti nostamaan lisää rahaa, mutta
emme pystynetkään nostamaan rahaa automaatista. Selvisi, että pankki ei
hyväksynyt muita kuin MasterCard-kortteja. Menimme pankin sisälle
selvittelemään asiaa, ja joku paikallinen nainen kysyi, mikä on ongelmana. Riku
kysyi häneltä, mistä löytyisi muita pankkeja, mutta nainen vastasi, että tämä
on ainoa pankki koko kaupungissa! En voinut taas uskoa kuulemaani! Että Bledin
lomakeskuksesta ei löydy kuin yksi pankki! Törmäsimme pariin lontoolaisnuoreen,
ja heillä oli ihan sama ongelma: taskusta löytyi vain Visa, ei MasteCardia.
Pääsimme lopulta palvelutiskille, jossa virkailija vastasi heti, että toinen
pankki löytyy vähän matkan päästä.
Mutta hei haloo, sinä paikallinen nainen, mitä ihmettä alat
meille selittää, että pankki olisi kaupungin ainoa! On taas kerran myönnettävä,
että kommunikointiongelmat eivät johdu meidän puutteellisesta kielitaidosta,
vaan muiden kielitaidosta! Sinällään itsetuntoa kohottavaa, mutta silti
ärsyttäviä tilanteita…
Kävimme kaupasta ostamassa evästä itsellemme ja lähdimme
patikoimaan. Odottelimme sadetta tulevaksi, mutta eipä sitä vain kuulunut (eikä
ole kuulunut vieläkään, jee!). Kävelimme keskellä maalaismaisemaa, lehmät
möllöttivät laitumulla ja ukkelit ajoivat traktoreillaan. Ai että, oliko
lomafiilis!
| Mikä vilja? |
| Möllykät. |
Luontopolusta en jälleen osaa kertoa paljoakaan
sanallisesti. Sen voin mainita, että paikka on löydetty 1800-luvun lopulla ja
sen jälkeen avattu turisteille. Onpa siinä ollut miehillä varomista, kun ovat
reittiä rakentaneet…
Patikoimme takaisin Bledin keskustaan ja kiipesimme Bledin
linnaan. Maisemat olivat niin vaikuttavat, että tuijotin vain kaukaisuuteen
enkä oikein osannut sanoa mitään. Voihan kaunis maapallomme!
| Näkymä linnasta. |
Ja löysimme linnasta aivan mahtavan paikan – pienen museon,
jossa käsiteltiin kirjapainotaidon keksimistä, slovenialaisten kirjojen
painamista ja muutenkin reformaation historiaa Sloveniassa. Ja sehän ei ollut
mikään tylsä museo ei, vaan siellä oli paikan päällä alan ammattilainen
painamassa tekstiä vanhalla painokoneella. Innostuimme puhumaan miehen kanssa
pidemmän tovin ja hän näytti kuvia erilaisilta keskiaikamarkkinoilta, joita hän
on kiertänyt. Sen lisäksi hän kertoi hyvin mielellään, miten painaminen
tapahtuu ja mitä mahdollisia ongelmia siinä tulee välttää.
| Siitä vaan painamaan! |
Voitte kuvitella, miten fiiliksissä olen. Minulle, joka elän
tässä äidinkielessäni, joka sujahtaa satumaailmaan sekunnissa. Miten
ihmeellisen tärkeää on se, että me voimme painaa tekstiä eläväksi, kaikelle
kansalle! Kiitos Martti Luther, kiitos Mikael Agricola. Miten kauan olisimme
vielä saaneet odottaa, että suomen kielellä olisi julkaistu kirjanen? Kiitos,
kiitos, kiitos. Maailma muuttuu, musteet ovat muuttuneet avaruusbiteiksi ja
sähkövirraksi, mutta eivätkö nämä silti ole aitoja sanoja, SANOJA.
Linnareissun jälkeen oli jo karmiva nälkä, ja lähdimme etsimään
jostain ruokaa. Hostellin asiakkaina saimme alennusta tietyistä ravintoiloista,
ja päädyimmekin Chilli Restaurangiin. Tässä tuleekin mielenkiintoinen tarina
siitä, millaista palvelua saimme. Yleensä en valita ravintolassa annettavasta
palvelusta, mutta tämäniltainen oli kyllä melkoinen seikkailu.
Odotimme ainakin vartin, ennen kuin tarjoilija edes saapui
paikalle. Odotimme vartin tai yli, ennen kuin saimme juomamme. (Tietysti omani
oli väärä.) Alkoi tulla kylmä. Kysyimme tarjoilijalta, voisimmeko mennä
sisälle, kun alkaa paleltaa. Hän takelteli huonolla kielitaidollaan, että not
possible. Olimme jälleen aivan hoomoilaisina! Että anteeksi mitä! Olimme
laskeneet huonon palvelun kiireen piikkiin, koska tarjoilijoilla oli oikeasti
ihan hirveä kiire, mutta nyt alkoi tosiaankin mennä kummalliseksi. Emme saaneet
siirtyä sisätiloihin! Me odotimme ja odotimme. Ihmiset, jotka meidän jälkeen
tulivat paikalle, saivat annoksensa, söivät ja lähtivät. Ja me odotimme.
Lopulta kysyimme toiselta tarjoilijalta, voimmeko mennä
sisälle. Hän vastasi hieman kummastellen, että tietenkin. Pääsimme lämpimään ja
jatkoimme odottelua. Lopulta Riku kävi kysymässä, missä se ruoka oikein viipyy.
Tarjoilija oli vienyt annoksemme tietysti pihalle ja oli luullut, että olemme
molemmat vessassa…
Tässä vaiheessa tilanne alkoi vain naurattaa todella paljon.
Ruoka itsessään oli todella hyvää, ja otimmekin riskin – tilasimme jälkiruokaa.
Se tulikin sitten nopeasti ajallaan, ja tarjoilija kerran pyysi anteeksi sitä,
että oli vienyt ruuan väärään paikkaan.
Että semmoinen reissu. Ananas valkosuklaalla oli nannaa!
Mutta nyt on jälleen aika lopettaa ja alkaa nukkumaan. Käytäväkin alkaa pikku hiljaa hiljentyä. Ilmeisesti se on täällä päin muotia, että aikuiset ihmiset eivät voi lähteä baariin rellestämään vaan sitä pitää riehua hostellin käytävillä. Sinällään outoa, luulin sen kuuluvan alakouluvaiheeseen ja luokkaretkiin.
| Mikä herkku! |
Ah, tuttuja maisemia. Samat patikoinnit ja maiseman ihastelut Bledin linnasta olen tehnyt aikalailla päivälleen vuosi sitten!
VastaaPoistaKiitos vinkistä! :) Alun perin piti lähteä heti Itävallan puolelle, mutta houkuttelin Rikun vielä jäämään Slovenian puolelle...
VastaaPoistaLöysin sun blogin facebookista Keliakianuorten sivujen kautta. Hassu lukea postauksia Sloveniasta keliaakikon näkökulmasta, kun itsekin olen täällä asustellut viimeiset 5kuukautta ja Gregoriano on ehdottomasti lemppariravintoloitani :) Tuo opiskelijaruokasysteemi on siis todella ainutlaatuinen, Ljubljanassakin on n.200 ravintolaa, joissa opiskelijat saavat syödä naurettavaan hintaan päivittäin (max 20-22 ateriaa/kk), hinta riippuu ravintolasta (löytyy kebabia, mäkkäriä, kiinalaista, slovenialaista, thaimaalaista jnejne) ja vaihtelee 0,87-5€ välillä ja yleensä tähän ateriaan siis kuuluu salaatti,keitto,pääruoka ja jälkkäri :P Ja opiskelijaetuus on jokaisen opiskelijan kännykkäliittymään kytkettynä ja kaikissa ravintoloissa on sellanen pieni laite, johon soitetaan ja joka tunnistaa opiskelijastatuksen. Tosi kätevä homma! :) Esim Gregorianossa salaatti, gluttipizza ja omena jälkkäriksi reilulla 3€ ;) Myös paikallinen kahvila Lolita tarjoaa aivan taivaallista gluttisuklaakakkua, harmi kun ette sinne päätyneet! Nyt Ljubiksessa on todella kuuma, joten satuitte tänne juuri huonoon aikaan. Nauttikaahan kuherruskuukaudestanne Euroopassa!:)
VastaaPoistaKiitos valaisevasta vastauksestasi! :) Kuulostaa kyllä todella kätevältä systeemiltä.
PoistaTäällä meillä Suomessa sataa jälleen kissoja ja koiria, nautihan Keski-Euroopan lämmöstä.