Anna käärmeiden uida ympärilläsi, mutta varo aggressiivisia joutsenia!

Perjantaiaamuna lähdimme Bratislavasta junalla kohti Budapestiä. Törmäsimme matkalla juna-asemalle vähän isompaan rankkasateen, itse asiassa ensimmäiseen koko matkamme aikana. Selvisimme kuitenkin juna-asemalle ja hyppäsimme junaan. Budapestissä meidän piti ostaa itsellemme liput raitsikkamatkaa varten, mutta sorruimme tyypilliseen matkailijan virheeseen: ostimme liput kioskista, jossa niitä myytiin ylihintaan. Olimme vähän väsyneitä ja asemalla oleva matkaopas opasti meidät tietysti kalleimpaan paikkaan...

Matkustimme siis kaverini Emman poikaystävän Akosin luokse. Olimme käyneet Budapestissä jo viime lokakuussa, joten kaupunki oli tuttu. Emma ei valitettavasti enää ollut Budapestissä vaan oli ehtinyt jo lentää Suomeen. Matka alkoi jo painaa mieltä ja jalkoja ja lysähdimme onnellisina Akosin kotisohvalle. Meidän oli tarkoitus lähteä jo heti seuraavana aamuna Sarajevoon, mutta tuntui siltä, että tarvitsemme vähän lepoa. Kun Akos kuunteli ajatuksiamme, hän ehdotti, että lähtisimme viikonlopun viettoon hänen perheensä asunnolle Balaton-järven lähistölle. Siellä oli Akosin sukulaisia tänä viikonloppuna, mutta mahtuisimme varmasti mukaan. Ajatus kuulosti vain niiin houkuttelevalta... Kävimme perjantaina isossa kauppakeskuksessa (Auchan) ostamassa minulle gluteenitonta leipää ja Akos teki meille mahtavaa unkarilaista ruokaa, muuten vain lepäsimme.

Lauantaiaamuna nukuimme pitkään ja suunnittelimme seuraavia siirtoja. Sitten lähdimmekin ajamaan Balaton-järveä kohti. Maisemia en hirveästi tutkinut, sillä luin, ja ympärillä näytti olevan enimmäkseen peltoa. Saavuimme "kesämökille" kolmen maissa, ja meitä odotti siellä ruoka. Paikalla olivat Akosin mummo, äiti ja veljen kaksi lasta (4- ja 2-vuotiaat), jotka olivat viikonlopun mummolassa hoidossa. Akosin isä tuli paikalle myöhemmin.

Pääsimme siis keskelle unkarilaisen perheen arkea. Ja voi sitä vieraanvaraisuuden määrää! Jos yritti jollain tapaa auttaa, sanottiin suoraan, ettei teidän pidä tehdä mitään. Mökki tai toisin sanottuna talo oli kaksikerroksinen, joten meillekin löytyi oma vierashuone. Lounaan oli tehnyt perheen isoäiti, ja olipa todella hyvää unkarilaista ruokaa!

Paikallinen kesämökki. :)

Riku nautiskelee. :)

Lounaan jälkeen lähdimme järvelle. Talo oli ihan järven lähellä, mutta ei kuitenkaan sen rannalla. Sää oli sen verran viileä, etten viitsinyt uida, mutta Akos ja Riku uivat. Vesi oli hieman yli 20-asteista - suomalaisille sopivaa, unkarilaisille liian kylmää. Uimisen jälkeen alettiin taas kattaa ruokaa pöytään - tällä kertaa iltapalaa. Pöytä oli täynnä paprikoita, tomaatteja, erilaisia makkaroita, juustoja ja leipää. Ei paha ollenkaan... Illalla vietimme aikaa korttia pelaten (unkarilaiset pelikortit ovat erilaiset kuin tavalliset pelikortit), mutta olin jo niin väsynyt, etten ymmärtänyt pelin ideaa ja logiikkaa. Kerroin Rikulle omat korttini ja hän neuvoi, mitä minun pitäisi seuraavaksi lyödä pöytään. Samanaikaisesti Akosin äiti yritti saada lapsia nukkumaan - tämä prosessi taisi kestää monta tuntia...

Balaton-järvi.

Rikulle kelpas.

Unkarilainen paprika.

Tänä aamuna heräsimme helteeseen, joskin kovin tuuliseen säähän. Lähdimmekin aamupalan jälkeen uimaan, ja nyt minäkin uskaltauduin järveen. Vesi oli todella matalalla, joten kävelimme satoja metriä, eikä vesi siltikään noussut. Välillä pohja oli mutaista, ja Riku alkoikin kaivaa pohjaan kuoppaa. Köyhällä halvat huvit, niinhän sitä sanotaan. Mutta oikeasti oli tosi outoa, että järven pohjaa pystyi tuolla lailla kaivamaan!
Uintireissun jälkeen oli lounas - alkupalaksi keittoa ja pääruoaksi grillattua lihaa ja perunoita. Ruoka oli todella hyvää. Lounaan jälkeen Akosin perhe lähti takaisin kotiinsa Pecsiin, me jäimme vielä mökille. Lähdimme ostamaan postikortteja paikallisesta keskustasta ja kävimme satamassa ja uimarannalla. Rantaan oli rakennettu aallonmurtaja, ja kävelimme sitä pitkin. Sitten Riku jäi tähyilemään kivikkoon ja tokaisi, että tuollahan on käärme! Olin kuolla pelästyksestä, mutta Akos vakuutti, että se on täysin vaaraton. Halusin käydä katsomassa käärmettä, mutta peloissani en uskaltanut liikkua, ja käärme ehti livahtaa kivien väliin piiloon.

HELLE.

Kasviskeitto.

Satama.

(Olen ihan jäässä, kun kirjoitan tätä juttua. Paleltaa ihan hirveästi, ei tarvitse kuin vain ajatella tilannetta.)

En ole ikinä nähnyt käärmettä luonnossa, ja vihaanpelkään niitä ihan hirveästi. En kuitenkaan halunnut  menettää tilaisuuttani nähdä käärmettä luonnossa, joten takaisin päin tullessa Akos tarkasti aallonmurtajan toista puolta, Riku toista. Meinasin jo pettyä, mutta lopulta näin itse käärmeen rantahietikolla veden rajassa. Olin seota pelosta ja innostuksesta! Ällöttävintä oli se, että ranta oli täynnä lapsia - ja KÄÄRMEITÄ! Akos ja Riku yrittivät selittää, että ei käärmeitä tarvitse pelätä, jos ne eivät ole myrkyllisiä ja pakenevat ihmistä. Ja todellakin, millä tavalla ne esimerkiksi eroavat liskoista? Vain sillä tavalla, että niillä ei ole jalkoja niin kuin liskoilla. Ja enhän minä liskoja pelkää!

Todistusaineisto.

Yritän ajatella tätä asiaa rationaalisesti, mutten pysty...

Käärmeseikkailun jälkeen kävin ostamassa itselleni kortteja ja hoin vain mielessäni, yes, I saw a snake, I saw a snake! Tämä englanniksi puhuminen saa aikaan sen, että ajatteleekin englanniksi.  Ja se on minulta aika paljon, sorry for my bad english.

Kävimme vielä uimassa samassa paikassa missä aiemmin päivällä. Mutapohja tuntui inhottavalta, ja ajattelin koko ajan, että käärmeet väijyvät pohjassa ja hyökkäävät kimppuuni... Käärmeiden sijasta näkyi kyllä todella paljon simpukoita ja joutsenia. Akos kertoi, että joutsenia kannattaa varoa, sillä ne saattavat jopa hyökätä ihmisten kimppuun! Kun lähdimme pois rannalta ja kävelimme laiturilla, Akos oli tällä kertaa tarkkana -  taas siellä luikerteli yksi käärme! Nyt sain tarkkailla sitä todella läheltä, koska käärme kiemurteli vesirajan tuntumassa ja me olimme turvallisesti laiturilla.

Varokaa tätä eläintä!

Uinnin jälkeen kävimme vielä rantagrillillä maistelemassa unkarilaista grilliruokaa ja sen jälkeen lähdimme ajelemaan jälleen kohti Budapestiä.

Unkaria tulee ikävä. Parasta täällä on ollut tietysti Akosin ihana perhe, joka otti meidät lämpimästi vieraakseen. Akosin mummo oli ihana, aina tekemässä ja tarjoamassa lisää ruokaa - harmi, että yhteistä kieltä ei löytynyt. Akosin veljen lapset myös hurmasivat meidät. Vieraanvaraisuus, lämpö ja hyvä ruoka. Nämä asiat jäävät päällimmäisenä mieleen Unkarista. Toivottavasti tämä toinen kerta täällä ei ollut viimeinen.