Rikas, rakas ja köyhä

Irlantilaisnuoriso hiljeni jossain vaiheessa, mutta olisin kyllä nukahtanut siinä melussakin, olin sen verran väsynyt koski- ja linnaseikkailun jälkeen. Perjantaiaamusta kävimme ostamassa itsellemme hieman aamupalaa ja nautimme sen hostellin takapihalla. Sen jälkeen lähdimme vuokraamaan venettä, jotta voisimme soutaa Bled-järvellä olevalle pikkuruiselle saarelle. Veneen vuokraus oli melko rento tapahtuma: rahat käteen ja ukko tyrkkäsi meidät järvelle. Pelastusliivejä ei täällä kai ilmeisesti tunneta.

Ja huomioikaa soutajamme asianmukainen vaatetus...

Bled-saari on siis ihan pikkuruinen saari pikkuruisella Bled-järvellä. Sieltä löytyy kaksi venesatamaa, kirkko ja museo. Kirkko oli siinä mielessä erilainen, että turistit saivat soittaa kirkonkelloa! Kelloon liittyi toki joku legenda, ja mainitsen tässä ihan vain nopeasti, että kun kirkonkelloa soittaa ja samanaikaisesti toivoo jotakin, toive toteutuu. Ihmeellistä.

NÄÄIN paljon jännitti soittaa kirkonkelloja!

Saarella oleva museo oli aivan mahtava! Joku slovenialainen taiteilija on tehnyt kansallispukuvahanukkeja kaikista Euroopan unionin jäsenmaista! Näyttely oli todella ihastuttava. Knsallispuvut jo itsessään ovat todella mielenkiintoisia ja kauniita, ja vahanukkemuodossa ne olivat jotenkin todella herkkiä ja intensiivisiä.

Tässä Suomen nuket.

Meillä ei ollut hirveästi aikaa, joten jouduimme soutelemaan takaisin mantereelle ja kävimme nopeasti uimassa Bled-järvessä. Hiekkarantojahan siellä ei ole, joten aurinkoa pitää ottaa aurinkoterasseilla, mutta se ei uimista haitannut. Järvellä oli todella paljon joutsenia ja sorsia, ja näin lähelle ne joutsenet tulivat!

Vieläkö lähemmäs?

Riku yritti syöttää joutsenta kädestä (niin turisti, tietenkin olin kieltämässä, muttei uskonut!), mutta joutsen säikähti heti, kun Riku nousi ylös. Se saikin jonkun paniikkihepulin ja yritti napata meidän tavaroita. Kun pääsimme vähän sivummalle, olivat seuraavat turistit jo sen kimpussa. Huoh. Ihmiset eivät vain ymmärrä, että eivät ne joutsenet siellä turisteja varten ole.

Sitten olikin aika heittää hyvästit ihanalle Bledin pikkukaupungille ja nousta Salzburgiin menevään junaan. Itäblokin ylitimme kauniissa vuoristomaisemissa, ja vaihtoasemalla Villachissa huomasimme heti tulleemme rajan yli: juna-asemat kiilsivat terästä, valinnan vapautta oli ihan liikaakin (portaat, rullaportaat vaiko sittenkin ihan hissillä) ja heti ensimmäisenä oli vastassa iso kyltti: tämä juna-asema on täysin savuton. Steriili, puhdas ja hiton kallis Länsi-Eurooppa.

Olet juuri saapunut hyysäysvaltioon, jossa palkat ovat korkeita, verot ovat korkeita ja kaiken PITÄISI olla kaikin puolin kunnossa.

Meillä oli jälleen ongelmia hostellin varaamisessa. Useat Salzburgin hostellit olivat jo täynnä (perjantai-ilta), emmekä pystyneet varaamaan huonetta mukavanoloisesta hotellista, koska hotelli ei hyväksynyt PayPal-varausta. (Niin muistakaa edelleenkin, olemme yhdellä pankkikortilla liikenteessä…) Riku soitti hotellille ja selitti tilanteemme, mutta varausta ei voitu tehdä puhelimitse, koska meillä ei ollut kertoa luottokortin numeroita. Meidän piti siis vain toivoa, että vapaita huoneita löytyisi vielä illallakin.

Saavuimme Salzburgiin kahdeksan jälkeen illalla, ja kaikki infopisteet olivat kiinni. Kioskeissa myytävät kartat olivat taasen liian kalliita. Lähdimme etsimään hostellia hieman mututuntumalla, kaksi päätien nimeä muistissamme. Tuntui, että kävelimme ikuisuuden ja toivo meinasi jälleen loppua. Alue vaikutti vähän oudolta ja olimme varmoja, että nyt olemme eksyneet. Kävimme kysymässä paikallisessa Mäkkärissä, olemmeko oikealla tiellä, mutta sieltä ei osattu auttaa. Kysyimme neuvoa lopulta taksikuskilta, joka sanoi, että jos vielä 200 metriä jaksaisitte kävellä… No siellähän se sitten oli.

Ja löytyi vielä vapaita huoneita, jes! Ja olipa muuten kiva paikka, Meininger-hotelli. Suosittelen ehdottomasti, kyseisiä hotelleja löytyy Saksasta ja Itävallasta. Hotellit ovat siis eräänlainen yhdistelmä hotellia ja hostellia: sisustukseltaan ja yleisilmeltään kuin hotelli, silti löytyy dormeja ja keittiö, perhehuoneet on suunniteltu lapsiperheille, aamiainen on lisämaksusta mutta sitäkin runsaampi. Elikkä todella monipuolinen yöpymispaikka niin nuorisoporukoille kuin lapsiperheillekin. Kahden hengen huoneen voi saada parhaimmassa tapauksessa alle 30 eurolla.

AMMUU.

Privaattihuoneemme oli todella hieno, pesuhuone kiilsi puhtautta, ah ihanaa!

Ja sielläkin oli lehmä!

Kävimme vielä syömässä juuri siellä Mäkkärissä, josta emme saaneet apua, mutta tiskilta kysyttiin heti, löysimmekö hotellin. Ainakaan toistaiseksi Itävallan Mäkkäreissä ei tarjoilla gluteenittomia hampurilaisia, joten sain tyytyä kanasalaattiin.

Lauantaiaamuna annoimme itsellemme luvan vain nukkua. Kun olimme heränneet, nautimme maksullista mutta sitäkin maukkaampaa aamiasta. Gluteenitonta leipää ei ollut tarjolla, mutta respan työntekijä katsoi minua myötätuntoisesti ja huokaisi: ”Niin, tiedän tunteen. Itsekin keliaakikko.”

Lähdimme kävellen Salzburgin keskustaan, ja päivä oli aivan älyttömän helteinen! Yleensä en helteestä valita, mutta jossain vaiheessa kyllä tuntui siltä, etten jaksa kävellä edes eteenpäin. Mutta Salzburgin vanha kaupunki oli jotain ihan mahtavaa. Ihania palatseja, kirkkoja, puutarhoja. Törmäsimme myös muutamaan hääpariin.

Sinisiä punaisia ruusunkukkia...

Mistä Salzburg on tunnettu? No tietysti Mozartista ja Sound of Musicista. Mozartiin emme sen enempää tutustuneet, kunhan pällistelimme hänen kotitalonsa ulkopuolella ja napsimme valokuvia. Mutta Panoramamuseumissa kävimme näyttelyssä, joka käsitteli Trappin perheen historiaa, heidän musiikkiuraansa ja siitä innoituksen saaneita erilaisia kulttuuriteoksia: elokuvia, näytelmiä, musikaaleja jne. Näyttely oli todella mielenkiintoinen. Olen itse katsonut Sound of Musicin tunnetuimman elokuvaversion enkä edes muistanut, että se perustuu osittain tositapahtumiin. Jos siis joskus eksytte Salzburgiin, kannattaa käydä museossa. Näyttely ei ollut liian pitkä mutta sisälsi kuitenkin paljon materiaalia.

Ja tässä taas pakollinen turistikuva.

Historian havinaa.

Voihan sen U:n kirjoittaa näinkin.

Vähemmästäkin hämääntyy.

Ja tätä ajatusta hän taisi itse toteuttaa.

Marionettinuket.

Iltapäivästä kiertelimme kaupunkia hieman lisää ja kävimme jälleen tutustumassa Mäkkärin ihmeelliseen ruokalistaan. Voihan kanasalaatti, onneksi olet olemassa. Vain viisi euroa, ei mistään muualta Itävallasta saa noin helposti ja halvalla mitään gluteenitonta. Ruuan jälkeen itsestäni tuntui siltä, että nyt saa vanha kaupunki riittää. Helle oli todella polttava ja kaupunki oli niin täynnä turisteja! Ihan oikeasti, se ihmisten määrä oli jotain järkyttävää. Miten kukaan ikinä jaksaa lähteä reilaamaan elokuussa Etelä-Eurooppaan? Kesäkuun alku Salzburgissa alkoi olla jo itselleni liikaa.

Hellettä ja ihmisiä piiloon puun katveeseen.

Sitten jälleen rahahuolia. Riku oli taas siirtänyt tililleni perjantaina rahaa, mutta emme ottaneet huomioon, että eihän se sieltä viikonloppuna mihinkään siirry. Ja itsellänihän ei ole mukanani omia pankkitunnuksia, luulin sen olevan jotenkin turvallisempaa… Päätimme lähteä illalla syömään ja yritimme nostaa rahaa, mutta ei ei onnistunutkaan.

Riku alkoi heti selvittää asiaa tarkemmin: käteistä oli juna-matkoihin (Interrail-lippumme päivämäärä umpeutui) ja evästä oli ostettu onneksi paljon. Mutta ongelmia tulisi tuottamaan hostellin maksaminen Münchenissa. Mutta ihana Meininger-ketju, sinä pelastit meidät! Saimme heti selville, että Münchenissä on myös Meininger-hotelli. Riku selitti uskomattoman tilanteemme respassa (joo, toisella tilillä on kyllä rahaa, mutta kun pankkikortti on Suomessa, kun entinen syötiin Puolassa, toisella tilillä ei rahaa, pankkikortti täällä mukana, mutta siinä ei ole luottokorttiominaisuutta, rahaa siis on siirretty sinne tilille, mutta kun eivät ole vielä siirtyneet, aijaa miksei? nokun Suomessa ne rahat ei siirry mihinkään viikonloppuna …) Ehkä uskomattomin selitys ikinä! Mutta niin vain uskoivat ja sovittiin, että he tarvitsevat luottokortin numerot ja skannatun kuvan. Ei muuta kuin soittamaan ihanalle Elinalle Suomeen (sunnuntaiaamu, ainoa aamu jolloin siivoojan ei tarvitse siivota) ja pyytämään, että voisitko mitenkään avata kirjekuoren, tarkastaa kortin numerot ja vielä skannata kuvan kortista.

Homma oli siis hoidossa. Tänään aamulla Riku vielä jutteli Salzburgin hotellin pomon kanssa, ja hän lupasi vielä soittaa Müncheniin ja varmistaa, että luottokorttimaksu tällä tavalla on mahdollinen.

Niin sitä vain asiat selkeytyy. Aluksi kyllä meinasi iskeä paniikki, että apua mitä nyt, mutta onneksi Riku tajusi heti kääntyä respan puoleen. Palvelu oli todella ystävällistä ja ymmärtäväistä. Suosittelen tätä Meininger-ketjua ihan oikeasti kaikille!

Tänä aamuna nautimme jälleen mahtavaa aamiasta, ja pian juna lähtikin puksuttamaan kohti Müncheniä. Münchenin rautatieasema oli järkyttävän iso, tai ainakin jos vertaa Krzyzin hikiseen juna-asemaan, jossa puolalaismummot eivät olleet koskaan kohdanneet ulkomaalaisia. Kävin heti turisti-infosta tarkistamassa pari asiaa, ja pääsimme Münchenin Meiningeriin. Maksu sujui ongelmitta, mitään selityksiä ei enää tarvittu.

Illalla kävimme tutustumassa Münchenin keskustaan. Keskusaukiolla oli meneillään musiikkiesityksiä, ja aukio oli täynnä olutta kittaavia ihmisiä. Saksalaisuuden ytimessäkö? Kävimme jälleen syömässä (Mäkkärin kanasalaatti, jes!) ja lähdimme English Garteniin, isoon puistoon lähellä Münchenin keskustaa. Paikka olikin täynnä ihmisiä, ja lopulta eksyimme ravintola-alueelle, jossa näkyi olevan aika paljon ihmisiä. ”Kuuluuko tuo humu ja melu ihmisistä vai mitä täällä oikein tapahtuu?” Riku ihmetteli. Kyllä, se kuului ihmisistä. Monen hehtaarin kokoinen alue oli täynnä ihmisiä, olutta ja ihmisiä. Ja kaiken keskellä oli iso valkoinen screen. Kyllä, teimme samat kuin Kroatiassa – eksyimme paikalle kisailtana.

München.

Kiinalainen torni.

Ja lössiä oli paljon...

Suomalaisena tällaista jalkapallokulttuuria on vaikea ymmärtää. Nämä ihmiset kai elävät jalkapallosta. Suomi menee sekaisin jääkiekon maailmanmestaruudesta, nämä ihmiset menevät sekaisin joka ikisestä jalkapallopelistä, ei tarvitse olla vielä mikään finaaliottelu.

Sinä yönä oli käyttöä polkupyörälle...

Niin ja Saksa muuten voitti Tanskan 2-1, eli tänä yönä on juhlat kaduilla.

Voihan ajanjuoksu ja aamuherätys, huomenna koittaa karu todellisuus ja illalla saavumme Suomeen. Ei, itse asiassa tuntuu ihan hyvältä.

Tämä oli nyt taas tällainen iltapöpperössä kirjoitettu, nauttikaahan kirjoitusvirheistä! Loppukoonnin ajattelin kirjoittaa sitten ihan huolella ja ajatuksella, mutta sitä saatte varmasti odottaa parin päivän ajan.

Saksa kiittää ja kuittaa.