Pieni pala paratiisia

Nukuimme aamulla ihanan pitkään! Meillä ei ollut mikään kiire herätä! Olin niin väsynyt, etten edes kuullut, kun huonetoverimme tulivat yöllä huoneeseen. Ei mitään hajua, mihin aikaan he ovat paikalle ilmaantuneet.

Päätimme lähteä vaeltamaan läheiselle vanhalle linnoitukselle, Devinin linnaan. Otimme reittiohjeet internetistä, melko lupaavaa, eikö… Siellä kuitenkin vaikuuteltiin, että reitti on todella selkeästi merkitty.

Ensimmäinen ongelma tuli raitsikan kanssa. Emme tienneet, millä asemalla jäisimme pois ja meinasimme aluksi lähteä väärään suuntaan. Pari englannin kieltä taitavaa tyttöä kuitenkin neuvoi meille oikean suunnan ja aseman, missä nousta pois. Asemalla yritin kysellä ihmisiltä, missä tarkalleen ottaen olemme, koska maisema ei oikein hahmottunut, mutta mummot eivät varmaankaan ymmärtäneet kysymystäni. He vain hokivat kaupunginosan nimeä, eivät osanneet näyttää kartasta oikeaa kohtaa.

Värikästä ja sitten hieman värittömämpää.

Meillä oli tieto, että pitää kiivetä kirkolle. Kartan mukaan alueella oli kaksi kirkkoa, ja lähdimme kävelemään toista kohti. Neuvostoarkkitehtuuri vaihtuikin pian ihanaan vuoristokylätunnelmaan! Ensimmäinen kirkko osoittautuikin pieneksi kappeliksi ja lähdimme toiselle kirkolle. Söimme kirkon pihalla evästä ja päätimme kokeilla onneamme.

Rakastan näitä vuoriston pikkukyliä! Mutta eivät taida asunnot olla halvimmasta päästä.

Lähistöllä oli pari miestä, joilta kysyimme apua. Yksi heistä osasi puhua saksaa, mutta kielen vaihtaminen englannista saksaan ei onnistunutkaan minulta niin helposti.  Saimme kuitenkin selville, että meidän piti kääntyä tieltä oikealla.

Oikealle käännyimme ja lähdimme kulkemaan, mutta itse olin kuitenkin hieman epävarma sijainnistamme. En nähnyt myöskään keltaisia merkkejä, jotka polulla olisi pitänyt olla internet-sivujen mukaan. Lopulta näimme keltaisen merkin, mutta se oli risteyksessä. Lähdimmekin isommalle tielle, joka melko pian osoittautui vääräksi valinnaksi. Käveltyämme vastaan tuli kuitenkin vanha pappa, jolta kysyimme lisää neuvoa. Hän yritti selittää asiaa slovakiaksi, mutta tajusi heti, että emme ymmärtäneet mitään! Niinpä hän otti omat puusauvansa mukaan ja lähti näyttämään reittiä! Olipa todella ystävällistä! Löysimme jälleen polulle ja tajusimme, että olimme risteyksessä menneet väärään suuntaa. Loppureitti olikin äärimmäisen selkeästi merkitty.

Vaiva kannatti. Pääsimme paratiisiin. Patikointia kesti yhteensä ainakin kaksi tuntia, mutta ei se meitä yhtään haitannut!

Ja päämäärä oli vielä jotain uskomattomampaa. Voihan Tonava kaunoinen!

Tonava ja Itävallan puoli

Devinin linna

Tulimme takaisin Bratislavaan bussilla ja lähdimme vielä illalla syömään ulos. Jee, olemme pysyneet koko ajan budjetissamme ja välillä voi vähän hemmotellakin itseään! Tosiaankin 60 euroa per päivä saa kuluttaa, ja täällä Itä-Euroopassa se kyllä onnistuu. Vaatii vain sen, että ostaa paljon halpaa ruokaa ja valikoi mahdolliset ravintolat tarkasti, maksaa yhdeltä yöltä enintään 15 euroa per henkilö ja välttelee kaikkia paikkoja, missä on kalliit pääsymaksut. Rahaa ei kuluteta juhlimiseen eikä krääsän ostamiseen. Tosin postikortit aion ostaa jokaisesta maasta muistoksi.

Ja yhtä asiaa pyörittelen koko ajan päässäni: vessamummot! Täällä on älyttömän siistit vessat, toki kun on vessamummot jatkuvasti pönttöjä putsaamassa. Mutta kuka heidät on oikein palkannut? Vai onko se jonkinlainen harrastus? Todella mielenkiintoinen ilmiö, jota voi pohtia aina silloin, kun ei mitään muuta jaksa enää ajatellakaan.